Tiedotteet
RJ-Kuntoiluseteli Oy:n tiedotteet
11. huhtikuunta 2012
Henkilöstö 2012 -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa:
Keskiviikkona 18.4. klo 9-17
Torstaina 19.4. klo 9-16
HENKILÖSTÖ 2012 -ammattitapahtuma on suunnattu yritysjohdolle ja esimiehille, joilla on henkilöstövastuuta, sekä HR-päättäjille. Tapahtuma on kohtaamispaikka, joka esittelee laajan valikoiman tuotteita, palveluita ja ratkaisuja henkilöstön hallintaan, kehittämiseen ja koulutukseen liittyen.
Tule tapaamaan meitä osastollemme 4A18. Kerromme, miten voitte maksuvälineillämme järjestää liikunnan ja kulttuurin henkilöstöedun kustannustehokkaasti ja helposti, yhdellä kontaktilla. Samalla voit tutustua innovatiiviseen Tyky-Onlineen, markkinoiden ainoaan käyttäjän kuvallisen tunnistautumisen mahdollistavaan ja alan edullisimpaan sähköiseen maksutapaan.
Tapahtuman kotisivut ja seminaariohjelma täältä.
Tapahtuma järjestetään yhtä aikaa INTERNET EXPO & DIGITAL MARKETING 2012 –tapahtuman kanssa Helsingin Messukeskuksessa 18.-19. huhtikuuta 2012.
2. huhtikuunta 2012
Tänä vuonna 700 euron matkalahjakortin voitti S. Leppälä Lohjalta. Onneksi olkoon voittajalle !
Seuraava 700 euron matkalahjakortti arvotaan maaliskuussa 2013. Muistathan osallistua.
21. maaliskuunta 2012
Holiday Clubit mukaan Tyky-Kuntosetelirinkiin.
Holiday Clubin löydät; Joutsenosta, Kuusamosta, Nurmeksesta, Rantasalmelta, Saariselältä, Sallasta, Savonlinnasta, Tampereelta ja Vuokatista.
Tutustu tarkemmin käyttökohde-esittelyyn täältä; http://www.tyky-kuntoseteli.fi/haku/kaikki-haku/
8. maaliskuunta 2012
Tyky-Online on Suomea valloittava innovaatio, joka mullistaa verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun sähköisen järjestämisen
Tyky-Online ja RJ-Kuntoiluseteli Oy oli aiemmin pääaiheena rannikkoseudun Mega media -lehdessä. Lue juttu tästä: Tyky-Kuntoseteli -tuoteperhe laajeni sähköisellä uutuudella.
Tyky-Online lanseerattiin markkinoille syksyllä 2011. Lue julkaisuvapaa tiedote tästä.
Pikafaktat Tyky-Onlinen eduista työnantajalle ja työntekijälle
- Verovapaa henkilöstöetu 400 euroon saakka / henkilö / vuosi
- Tarjoaa ainoana markkinoilla käyttäjän kuvallisen tunnistamismahdollisuuden
- Ei erilaisia käyttöliittymiä, asennettavia ohjelmistoja tai maksukortteja: tilaus ja hallinnointi tapahtuu yhdellä sivulla
- Päivittäin laajeneva käyttökohdeverkosto
- Markkinoiden edullisin: tilatun harrastussaldon päälle tulee vain 4,9% tilauksen arvosta
- Ei piilokustannuksia: puhelinnumeroperusteisissa maksamisissa tulee operaattorikuluja (maksulliset palvelunrot) ja maksukortin kadotessa kestää uuden saamisessa kauan ja se maksaa. Tyky-Online ei vaadi puhelinsoittoja, tekstiviestejä tai maksukortteja
- Joustava ja markkinoiden ainoa aidosti sähköinen maksutapa: Tyky-Onlineä ei ole sidottu mihinkään fyysiseen välineeseen
- Aina mukana: on käyttäjän itsensä päätettävissä, säilyttääkö älyseteliään esimerkiksi kuvana kännykässä tai vaikka tulostettuna paperille
- Monipuolinen raportointi edun käytöstä työnantajalle: työnantajakohtainen ja käyttäjäkohtainen saldo, liikunta vs kulttuuri ja Top20 käyttökohteet
- Käyttäjä voi seurata omalla sivullaan saldoaan ja harrastushistoriaansa; ”missä harrastin viime joulukuussa?”
- Nopein maksutapa: mahdollistaa sentilleen tasahinnan veloituksen
- Tyky-Online -käyttökohdeverkosto kasvaa päivittäin. Jos juuri sinun paikkakunnallasi ei vielä olisi riittävästi käyttömahdollisuuksia, lue lisää, miten saat myös Tyky-Onlinellä jo nyt käyttöön alan laajimman verkoston (lähes 5000 Tyky-Kuntoseteli+ -käyttökohdetta
- Tutustu Tyky-Onlineen tarkemmin lukemalla esite.
23. helmikuunta 2012
Tällä kertaa onni suosi arvonnassa seuraavia;
Johanna Yli-Pohja, Henrikka Välitalo, Maarit Karvonen, Maria Saavälä, Eija Järvenpää, Pasi Ranki, Emmi Lahtinen, Kari Teräväinen, Risto Vesanto ja Jari Björkqvist.
Pyydämme voittajia lähettämään yhteystiedot sähköpostiin; [email protected] ja otsikolla Voittaja !
Voittajille kullekkin lähetetään 20EUR:n arvosta Tyky-Kuntoseteli+ -seteleitä. Yhteystiedot tulee olla palautettuna 11.3.2012 mennessä.
ONNEA VOITTAJILLE !
20. helmikuunta 2012
Tykkää Tyky-Kuntosetelistä Facebokissa, osallistu tapahtumaan ( arvonta ) ja voita Liikunta -ja Kultturietua;
https://www.facebook.com/#!/events/364723830205014/
15. helmikuunta 2012
Työnantajan kuittia vastaan maksamat palkansaajan itse valitseman harrastuksen maksut ovat aina veronalaista tuloa. Verovapaus edellyttää, että liikunta- ja kulttuurietu on työnantajan järjestämä eikä rahaliikenne kulje palkansaajan kautta.
Kuitteja vastaan maksetut harrasteet ja jos rahaliikenne kulkee työntekijän kautta, lasketaan aina veronalaiseksi ansiotuloksi. Vastaava periaate koskee myös muita järjestelyjä, joissa työntekijöille korvataan kustannuksia kuitteja vastaan. Tuloverolain 69 §:n 5 momentissa säädetään omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan verovapaudesta. Lain esitöissä mainittuja edellytyksiä ei voida kiertää niin, että työnantaja ulkoistaa kuittia vastaan maksettavan korvauksen maksamisen jonkun muun tahon hoidettavaksi.
Liikunnan ja kulttuurin tuen järjestämisen tulee olla Opetusministeriön työryhmän esityksen, Verohallinnon ohjeistuksen ja lain hengen mukaista. Työnantajan on tärkeää tiedostaa, että väärin järjestetty henkilökunnan liikunnan ja kulttuurin tukeminen on työntekijöille veronalaista tuloa, josta työnantajan tulee pidättää ennakonpidätys ja maksaa lain mukaiset palkan sivukulut.
Opetusministeriön työryhmän selvityksestä (2008:13, esitys tuloverolakiin 1535/1992) todetaan;
”Pykälässä tarkoitettuna toimintana ei voida hyväksyä sellaista menettelyä, jossa työnantaja maksaa työntekijälle rahapalkkaa työntekijän harrastustoiminnastaan antamia kuitteja vastaan. Toiminnan olisi oltava työnantajan tarjoamaa toimintaa, jossa rahaliikenne ei kulje työntekijän kautta”. Myös Verohallinto ohjeistaa asiasta samansisältöisesti (Työntekijän omaehtoinen liikunta- ja kulttuuritoiminta verovapaana etuna).
Tyky-Kuntosetelit ja Tyky-Online noudattavat edellä mainittuja ohjeistuksia ja ovat verottajan hyväksymiä verovapaita maksutapoja henkilökunnan liikunnan ja kulttuurin tukemiseksi. Tyky-Online on markkinoiden sähköisistä maksutavoista turvallisin ja edullisin mahdollistaen ainoana myös edunsaajan kuvallisen tunnistamisen maksutapahtuman yhteydessä.
Työnantajan vastuulla on huolehtia siitä, että tuen järjestämistapa noudattaa lain henkeä ja verohallinnon ohjeistusta, jotta henkilöstön tukeminen voidaan toteuttaa verovapaasti. Työnantajan ottaessaan käyttöönsä Tyky-Kuntosetelit tai Tyky-Onlinen, on verovapaa henkilöstön liikunnan ja kulttuurin tukeminen varmasti asianmukaista eikä veroseuraamuksia ole odotettavissa, kunhan noudatetaan verovapaan edun vuosittaista maksimimäärää, joka on 400€ työntekijää kohden.
Liikunta- ja kulttuuriedusta ei saa vähentää arvonlisäveroa
Kun työnantaja antaa henkilökuntaetuna liikunta- ja kulttuuripalvelua, hän ei saa vähentää palvelun hankintahintaan sisältyvää arvonlisäveroa, vaikka työnantaja saisi suoraan järjestäjälle maksettaessa siitä arvonlisäverollisen laskun tai kuitin. Palkkaedut ja siten myös verovapaat henkilökuntaedut ovat arvonlisäverotuksessa niin kutsuttua yksityistä kulutusta. Jos etu järjestetään seteleillä tms. maksuvälineillä, sen hankintahintaan ei sisälly arvonlisäveroa.
3. tammikuunta 2012
Finnkino ja RJ-Kuntoiluseteli Oy yhteistyöhön
Finnkino ja RJ-Kuntoiluseteli Oy ovat solmineet Tyky-Kuntoseteli+ -seteleiden vastaanottosopimuksen. 6.1.2012 alkaen voivat asiakkaamme maksaa Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä suoraan kaikissa Finnkinon elokuvateattereissa. Sekä 2 € että 4 € Tyky-Kuntoseteli+ -setelit hyväksytään Finnkinolla maksuvälineinä em. päivästä alkaen. Tyky-Kuntoseteli+ on yhdistelmäseteli kulttuuriin ja liikuntaan, käyttäjälleen henkilökohtainen etu ja niillä voi maksaa Finnkinon teattereiden lippukassoilla vain yksittäisiä näytöslippuja (ei sarjalippuja). Vain liikuntaetuna käytettävät Tyky-Kuntosetelit (liikuntaseteli) eivät käy maksuvälineenä Finnkinon kassoilla.
Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä voi maksaa näytöslippuja perinteisemmän elokuvatarjonnan rinnalla myös muuhun valkokangastarjontaan, esimerkiksi ooppera-, teatteri- ja balettinäytöksiin. Finnkino toimii 11:llä paikkakunnalla, yhteensä teattereita on Suomessa 14. Katso teatterit, ohjelmistot ja aikataulut osoitteesta www.finnkino.fi
Aiemmin ovat Tyky-Kuntoseteli+ -asiakkaat voineet nauttia Finnkinon tarjonnasta vaihtamalla Tyky-Kuntoseteli+ -seteleitään RJ-Kuntoiluseteli Oy:n kautta henkilökohtaisiksi Finnkinon elokuvalipuiksi. Tämä käytäntö on lopetettu, sillä nyt solmitun sopimuksen myötä voivat asiakkaat maksaa Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä suoraan Finnkinon elokuvateattereiden kassoilla.
Toivotamme kaikille asiakkaillemme aktiivista ja kulttuuririkasta vuotta 2012!
14. joulukuunta 2011
Joulukampanja
Viime vuonna annoimme kaikkien joulukuussa saamiemme setelitilausten käsittelykulut (10€ / tilaus) lyhentämättömänä Lastenklinikoiden kummeille. Tänä jouluna kampanjoimme jälleen suoraan asiakkaidemme eduksi: kaikki Tyky-Kuntoseteli ja Tyky-Kuntoseteli+ –tilaukset ajalla 1-20.12.2011 ilman toimitus- ja käsittelykuluja.
Väärin järjestetty henkilöstön liikunta- ja kulttuurietu tuo veroseuraamuksia
Kuittia vastaan maksetut työntekijän itse valitsemat harrasteet ovat veronalaista ansiotuloa, josta on työnantajan tehtävä ennakonpidätys ja maksettava palkan sivukulut. Verovapaus edellyttää, että liikunta- ja kulttuurietu on työnantajan järjestämä eikä rahaliikenne kulje palkansaajan kautta. Tyky-Kuntosetelit ja Tyky-Online noudattavat viranomaisten ohjeistuksia ja ovat verottajan hyväksymiä verovapaita maksutapoja henkilökunnan liikunnan ja kulttuurin tukemiseksi. Lue koko artikkeli.
Erä Tyky-Kuntoseteleitä erääntyy 31.12.2011
Muistuta henkilökuntaasi tarkistamaan seteliensä päivämäärä. Jos työntekijöillänne on vielä jäljellä seteleitä, joiden voimassaoloaika päättyy 31.12.2011, on niillä vielä aikaa aktiiviseen harrastamiseen! Nyt kannattaa käydä vaikka kokeilemassa jotain aivan uutta lajia tai ostaa siihen tuttuun harrastukseen vuodenvaihteen yli ulottuva kausikortti ja uudenvuoden lupauksen täytäntöönpano on taas helpompaa. Kymmenet eri lajit ja lähes 4500 käyttökohdetta löytää aina ajantasaisesti osoitteesta http://www.tyky-kuntoseteli.fi/ .
Tyky-Kuntoseteli –asiakaslehtemme vuodelle 2012 ilmestynyt
Tuorein lehtemme julkaistiin loka-marraskuun vaihteessa. Jos et jostain syystä saanut painettua lehteä jaettuna osoitteeseenne, lue se nyt sähköisenä versiona: Tyky-Kuntoseteli 2012.
Aiheina mm: henkilöstön hyvinvointiin panostaminen asiakkaidemme kertomana; käyttökohde-esittelyssä uusi upea Talihalli; verottajan vinkit ja uutuutenamme markkinoiden turvallisin sähköinen maksutapa Tyky-Online!
Tiesitkö? Tyky-Kuntosetelit numeroina:
- Liikunta- ja kulttuurikäyttökohdeverkostomme on markkinoiden laajin: lähes 4500 käyttöpaikkaa
- Maksuvälineillämme harrastaa jo lähes 4000 työnantajan henkilöstö
- Asiakastyönantajiemme palveluksessa on noin 250 000 työikäistä
- 100% kokee Tyky-Kuntosetelit hankkimisen arvoisiksi; 99% suosittelisi liikunnan ja kulttuurin maksuvälineitämme myös muille ja ovat tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun (Asiakastyytyväisyystutkimus 2011)
- www.tyky-kuntoseteli.fi –sivuilla vierailee kuukausittain jopa 50 000 kävijää
Mukavaa joulun odotusta ja aktiivista tulevaa vuotta 2012!
14. joulukuunta 2011
Julkampanj
I fjol under december månad skänkte vi oavkortat hela beloppet av alla sedelbeställningars hanteringskostnader (10e/beställning) till Barnklinikernas faddrar. Denna jul gör vi åter kampanj direkt till våra kunders fördel: alla Tyky-kuntoseteli och Tyky-kuntoseteli+-beställningar fås utan leverans- och hanteringskostnader under tiden 1-20.12.2011.
Fel arrangerad motions- och kulturförmån för personalen ger skatteföljder
Hobbyverksamhet som lönetagaren själv valt och som arbetsgivaren betalt mot kvitto utgör alltid skattepliktig förvärvsinkomst, för vilken arbetsgivaren är skyldig att göra förskottsinnehållning och betala lönebikostnader. Skattefrihet förutsätter att motions- och kulturförmånen är ordnad av arbetsgivaren och att “pengatrafiken” inte går via lönetagaren. Tyky-Kuntosetelit och Tyky-Online följer myndigheternas anvisningar och är av skattemyndigheterna godkända skattefria betalningsmedel för stöd av personalens motion- och kulturutövning. Läs hela artikeln.
En upplaga Tyky-konditionssedlar utgår 31.12.2011
Påminn din personal om att kontrollera sedlarnas datum. Om era arbetstagare ännu har kvar sedlar, vars utgångstid är 31.12.2011, har de ännu en tid på sig till aktivt utövande av motion eller kultur! Nu löns det att pröva något alldeles nytt eller att köpa till den redan bekanta hobbyn ett nytt säsongskort, och på så sätt försäkra sig om att uppfylla sitt nyårslöfte. Tiotals olika motions- och kulturformer och nästan 4500 användarplatser hittas alltid uppdaterade på adressen http://www.tyky-kuntoseteli.fi/.
Tyky-Kuntoseteli – vår kundtidning för 2012 har utkommit
Vår färskaste tidning publicerades i oktober-november skiftet. Om du av någon anledning inte fick tidningen delad till din adress, läs den nu som elektronisk version: Tyky-Kuntoseteli 2012.
Exempel på ämnen: att satsa på personalens välmående - ur kundperspektiv; presentation av användarplats - den nya fina Talihalli; skattemyndigheternas anvisningar; samt vår nyhet - marknadens tryggaste elektroniska betalningsmedel Tyky-Online!
Visste du? Tyky-Kuntoseteli i siffror:
- Vårt nätverk av motions- och kulturanvändarplater är marknadens bredaste; nästintill 4500 platser
- Våra betalningsmedel används av personalen till nästan 4000 arbetsgivare
- I våra arbetsgivares tjänst är ca 250 000 arbetstagare
- 100% upplever att Tyky-Kuntoseteli var värt att skaffa; 99% är nöjda med våra tjänster och skulle rekommendera våra betalningsmedel för motion och kultur även åt andra (Asiakastyytyväisyystutkimus 2011)
- www.tyky-kuntoseteli.fi -sidan har t.o.m. 50 000 besökare i månaden
Vi önskar er en riktigt God Jul och ett aktivt kommande år 2012!
1. joulukuunta 2011
Joulukuun kampanja: Tyky-Kuntoseteli ja Tyky-Kuntoseteli+ -tilaukset ajalla 1 – 20.12.2011 ilman käsittely- ja toimitusmaksua. Etu (10€) huomioidaan laskussa. Tilaukset
25. marraskuunta 2011
Erä Tyky-Kuntoseteleitä vanhenee 31.12.2011
Muistuta henkilökuntaasi tarkistamaan päivämäärä. Jos setelit vanhentuvat 31.12.2011, on vielä reilu kuukausi aikaa aktiiviseen harrastamiseen!
Mahdollisilla vanhenevilla seteleillä on hyvä käydä nyt loppuvuodesta kokeilemassa vaikka uusia lajeja ja löytää näiden kautta itselleen mahdollisesti aivan uusia harrastusmahdollisuuksia. Kannustathan työntekijöitänne tarkistamaan oman alueen päivitetyt käyttökohteet osoitteesta www.tyky-kuntoseteli.fi
Tyky-Kuntoseteli ja Tyky-Kuntoseteli+ verkostot kasvavat päivittäin. Ajantasaisin tilanne löytyy aina kotisivujemme käyttökohdehausta.
Voit tulostaa materiaalipankistamme taukotiloihin tai vastaaviin paikkoihin A4 julisteita ja samalla muistuttaa erääntyvistä Tyky-Kuntoseteleistä. Materiaalipankista löydät myös julistepohjia, missä on tyhjä tila vapaalle tekstille; http://www.tyky-kuntoseteli.fi/info/materiaalipankki/promootiomateriaali/
—————-
Giltighetstiden på ett parti sedlar går ut den 31.12.2011
Påminn personalen om att kontrollera datumet! Ifall sedlarna är i kraft till den 31.12.2011 finns det ännu tid att använda sedlarna aktivt under en dryg månads tid.
Utbudet erbjuder garanterat något passligt för var och en. De sedlar där giltighetstiden håller på att gå ut kan ses som ett ypperligt tillfälle att prova på någon ny motionsform innan året tar slut. Uppmuntra din personal till att kontrollera de uppdaterade användningplatserna för sedlarna på www.tyky-kuntoseteli.fi.
Uppdaterad information om ställen som tar emot sedlarna finns på hemsidorna.
Från vår materialbank kan du printa ut affischer i A4 storlek till t.ex. de gemensamma utrymmena på arbetsplatsen, på samma gång påminns personalen om att använda sedlarna innan giltighetstiden gått ut. I materialbanken finns även afficher med urymme för valfri text.
Materialbanken finner du på http://www.tyky-kuntoseteli.fi/info/materiaalipankki/promootiomateriaali/
21. marraskuunta 2011
Sähköinen Tyky-Kuntoseteli, Tyky-Online, lanseerattiin 2011. Tyky-Online käy maksuvälineenä ympäri Suomen ja verkosto kasvaa jatkuvasti. Jos Tyky-Online ei kuitenkaan vielä käy jossain edunsaajan toivomassa käyttökohteessa maksutapana suoraan kassalla, voi helpon lisäpalvelumme avulla edun hyödyntää kaikissa Suomen lähes 6000 Tyky-Kuntoseteli+ liikunta- ja kulttuurikohteessa.
Olemme työnantaja-asiakkaidemme toiveesta ottaneet käyttöön toimintamallin, jolla Tyky-Online -asiakkaatkin saavat Suomen laajimman käyttökohdeverkoston käyttöönsä heti. Toimintamalli on voimassa siirtymäajan, eli niin kauan kunnes Tyky-Online -verkostokin on laajentunut riittävästi paikkakunnallasi. HUOM: saldonvaihtopalvelun mahdollisuus sovitaan tapauskohtaisesti maksuvälinetoimittajan ja työnantajan päätöksellä ja palvelun saatavuudessa on aluekohtaisia eroja. Saldon seteleiksi vaihto ei vaadi edun tarjoajalta (työnantaja) mitään lisähallinnointia, vaan edunsaaja (työntekijä) itse vaihtaa Tyky-Online -saldoaan perinteisiin Tyky-Kuntoseteli+ -seteleihin:
- Käyttäjä lähettää kotisivujemme ”Yhteystiedot” -välilehdeltä löytyvällä web-lomakkeella viestin varustettuna seuraavin tiedoin;
- Etunimi Sukunimi
- Työnantaja
- Älysetelin sarjanro: esim M99998314570654
- Millä summalla haluaa saldoaan vaihdettavan Tyky-Kuntoseteli+ -seteleihin (minimisumma on 20 €, huom summan tulee olla parillinen luku ja seteleitä toimitetaan vain täysinä nippuina. Yhdessä nipussa on aina 10kpl seteleitä. Eli voit vaihtaa 20€, 40€, 80€ jne!
- Postiosoite
- Puhelinnro
- HUOM: jos setelit lähetetään työpaikallesi, muista mainita YKSIKKÖ / OSASTO
- Lähetämme vaihdetun saldon verran (vähennettynä 1€ toimituskuluina) seteleitä suoraan edunsaajann antamaan osoitteeseen.
- Setelit ovat valmiiksi kohdennettuja sarjanumeroittain. Näin edun kohdentaminen ei katkea ja etu on edelleen henkilökohtainen, vain edunsaajan käytettävissä Verohallinnon ohjeistuksen mukaisesti.
Lue lisää Tyky-Onlinen ylivoimaisista ominaisuuksista tuotekuvauksesta ja katso lyhyt esittelyvideo. Tyky-Online on vaivaton liikunnan ja kulttuurin sähköinen maksutapa.
19. lokakuunta 2011
Edellinen asiakastyytyväisyystutkimuksemme tehtiin vuonna 2007. Nyt neljän vuoden tauon jälkeen tutkimus uusittiin. Se toteutettiin kyselytutkimuksena ja kaikilla 3500 asiakkaamme henkilöstöpäättäjällä oli mahdollisuus vastata ja antaa myös ruusuja tai risuja. Onnistuimme parantamaan jokaisella osa-alueella, jolla suinkin parantamisen varaa vielä oli. Vastauksia tuli työnantajilta elinkeinoelämän kaikilta alueilta, yhdistyksiltä ja julkiselta puolelta.
Alla yhteenveto tutkimuksen tuloksista. Suluissa oleva luku viittaa vuoden 2007 tulokseen. Nyt tehty tutkimus oli laajempi kuin vuonna 2007 ja siksi joihinkin tuloksiin ei ole vertailtavaa prosenttilukua aiemmasta kyselystä.
100% kokee Tyky-Kuntosetelit hankkimisen arvoisiksi; 99% asiakkaistamme suosittelisi liikunnan ja kulttuurin maksuvälineitämme myös muille!
98% asiakkaistamme on erittäin tyytyväinen tai tyytyväinen Tyky-Kuntoseteleihin (96% vuonna 2007). Vastaajat arvostivat erityisesti laajaa valtakunnallista liikunta-ja kulttuurikohdeverkostoamme ja sitä, että maksuvälineillämme työnantaja voi tehokkaasti keventää tuen järjestämiseen muutoin tarvittavaa taloushallintoa: yhdellä kontaktilla koko Suomen harrastustarjonta helposti ja yhdellä laskulla. Tyky-Kuntoseteleillä järjestettävä liikunta- ja kulttuurietu on todella monipuolista ja tasapuolista huomioiden työnantajien eri toimipisteiden sijainnit ja työntekijöiden eriävät harrastusmieltymykset.
99% on erittäin tyytyväinen tai tyytyväinen RJ-Kuntoiluseteli Oy:ltä saamaansa palveluun yleisesti (98%). Lisätiedoissa vastaajat antoivat useimmin erityiskiitoksen asiakastoiveisiin reagoinnissa, kuten uusien käyttökohteiden neuvottelemiseksi mukaan rinkiin sekä aktiivisen tiedottamisen taholtamme. Tyky-Kuntoseteleitä vastaanottaakin jo 4300 käyttökohdetta ympäri Suomen. Lisäksi asiakkaamme arvostivat nopeaa seteleiden toimitusaikaa.
100% asiakkaistamme kokee Tyky-Kuntosetelit hankkimisen arvoisiksi (100%)
97%:n mielestä työntekijöiden liikunnan ja kulttuurin tukeminen on helpottunut heidän siirryttyään Tyky-Kuntoseteleihin (96%)
99% suosittelisi käyttökokemuksiensa perusteella maksuvälineitämme myös muille (98%)
97% vastanneista työnantajista totesi Tyky-Kuntoseteleiden täyttävän myös tulevaisuudessa heidän liikunta- ja kulttuurituen järjestämistarpeensa (91%)
96% asiakkaistamme koki Tyky-Kuntoseteli –tuoteperheemme vakiinnuttaneen asemansa tavaramerkkinään markkinoilla (85%)
92% pitää maksuvälineitämme markkinoiden helpoimpina ja monipuolisimpina tapana tukea henkilöstön liikunta- ja kulttuuriharrastuksia.
96% työnantajista arvioi toimintamme eri osa-alueet; tuotteet, asiakaspalvelun sekä liikunta- ja kulttuuripaikkaverkoston muihin alan toimijoihin nähden vähintään yhtä hyviksi tai paremmiksi.
98% asiakkaistamme on erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä viestintäämme (www.tyky-kuntoseteli.fi –sivut, käyttöpaikkahaut, tiedotteet, asiakkaan alueelta mukaan liittyneistä uusista palveluntarjoajista tiedottaminen sähköpostitse).
Tyky-Kuntoseteli –markkinointia ovat asiakkaamme yleisimmin nähneet liikunta- ja kulttuurikohteissa kassoilla ja esitetelineissä, lehdissä (asiakaslehtemme, artikkelit valtakunnallisissa ja paikallislehdissä), internetissä sekä televisiossa (vuonna 2011 MTV3 –kanavalla valtakunnallisesti esitetty mainoksemme).
RJ-Kuntoiluseteli Oy kiittää kaikkia vastaajia; teemme jatkossakin pyyteettömästi työtä säilyttääksemme korkean asiakastyytyväisyyden ja auttaaksemme suomalaisia työnantajia henkilöstönsä säännölliseen harrastukseen aktivoinnissa, tehokkaasti ja helposti. Liikuntaa, kulttuuria tai molempia kullekin työntekijälle sopivassa suhteessa. Te päätätte, me autamme 7 vuoden ammattikokemuksella.
4. lokakuunta 2011
Uudet setelit ovat tulleet, nyt tilattava painoerä Tyky-Kuntoseteleitä voimassa 31.12.2013 saakka
—-
Nya sedlarna har kommit. Det tryckparti av sedlar som nu finns till beställning är i kraft till 31.12.2013
22. syyskuunta 2011
Pitkään toivotut Espoon uimahallit mukaan rinkiin 1.10.2011 alkaen. 2EUR:n Tyky-Kuntosetelit käyvät Espoon uimahalleissa vain pareittain.
22. syyskuunta 2011
Helsingin Talissa aukeaa 3.10.2011 halli, jossa on toteutettu parhaat mahdolliset peliolot.
Suunnittelijoiden apuna ovat toimineet sulkapallon ja squashin huippupelaajat. Tule sinäkin nauttimaan kentistä, joissa kaikki on kohdallaan.
Käyttöpaikkaesittelyyn tästä.
15. syyskuunta 2011
TIEDOTE, JULKAISUVAPAA 15.9.2011
RJ-Kuntoiluseteli Oy | Tyky-Online
Uusi innovaatio mullistaa verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun sähköisen järjestämisen
Työkyvyn ylläpidon järjestämiseen jo vuodesta 2005 erikoistunut RJ-Kuntoiluseteli Oy on tuonut markkinoille Tyky-Kuntoseteliensä rinnalle uuden sähköisen liikunta- ja kulttuuriedun maksutavan. Täysin uusi innovaatio mahdollistaa ensimmäisenä Suomessa käyttäjän kuvallisen tunnistamisen ja luo sähköisten maksuvälineiden alalle kaivattua kilpailua ja turvallisuudessaan aukottoman uutuuden. Poiketen markkinoiden muista sähköisistä maksutavoista, ei Tyky-Onlinen käyttö ole sidottu määrättyyn fyysiseen laitteeseen, kuten korttiin tai puhelimeen.
”Tyky-Onlinen käyttö on tehty mahdollisimman helpoksi. Työnantaja tilaa harrastussaldolla varustettuja älyseteleitä, jotka toimitetaan automaattisesti sähköpostitse ja tekstiviestitse edunsaajille. Tyky-Online on älyseteli eli kuvakoodi, jonka käyttäjä voi tallentaa mobiililaitteeseen, kuten matkapuhelimeen tai tulostaa paperille. Se esitetään liikunta- tai kulttuuripalveluntarjoajan kassalla ja veloitus tapahtuu reaaliajassa tuottaen ajantasaista raportointia sekä työnantajalle, edunsaajalle että liikunta- ja kulttuuripalveluntarjoajalle. Tyky-Online –veloitukset tilittyvät automaattisesti käyttöpaikan tilille”, kertoo toimitusjohtaja Jukka Seikkula RJ-Kuntoiluseteli Oy:stä.
Perinteiset liikunnan ja kulttuurin setelimaksutavat ovat viime vuosina saaneet rinnalleen myös sähköisiä vaihtoehtoja. Useat ns. sähköiset maksutavat eivät ole täysin sähköisiä, vaan korttipohjaisia ja vaativat korttimaksupäätteen tai edellyttävät puhelinmaksamista aiheuttaen käyttäjälle lisäkustannuksia operaattorimaksuina. Tyky-Online on aidosti sähköinen ja maksutapahtumat tarjoavat työnantajille monipuolista raportointia tuen käytöstä: työnantajakohtainen saldo, saldo edunsaajittain, liikunnan ja kulttuurin välinen edun käyttösuhde ja suosituimmat käyttökohteet. Edun käyttäjä taas voi seurata esimerkiksi omaa saldoaan ja harrastushistoriaansa omalla Tyky-Online –sivullaan.
Käyttäjän kuvatunnistaminen tekee Tyky-Onlinestä sähköisten liikunta- ja kulttuuriedun maksutavoista turvallisimman. Käyttäjän henkilöllisyys varmennetaan aina maksutapahtuman yhteydessä. Magneettinauha-, sirukortti tai puhelinnumero voi päätyä toisen käyttöön. Tyky-Online on sitä vastoin aina henkilökohtainen, vain edunsaajan käytettävissä ja sillä voi maksaa vain liikunta- ja kulttuuriharrasteita aivan kuten verottaja ohjeistaakin.
”Tavoitteena oli tuoda ensimmäisenä setelijärjestelmän rinnalle työnantajien käyttöön 100% luotettava sähköinen liikunta- ja kulttuuriedun maksutapa, joka on silti työnantajille ja palveluntarjoajille markkinoiden vaivattomin. Sähköinen maksutapamme pilotoitiin kevään ja kesän 2011 aikana ja jalkautettiin onnistuneesti markkinoille syyskuussa. Tyky-Online laajentaa RJ-Kuntoiluseteli Oy:n monipuolista Tyky-Kuntoseteli –tuoteperhettä entisestään”, Seikkula selventää hankkeen taustoista.
Lisätiedot:
Jukka Seikkula, toimitusjohtaja
RJ-Kuntoiluseteli Oy
Puh. 044-0646 364
www.tyky-kuntoseteli.fi
RJ-Kuntoiluseteli Oy on liikunta- ja kulttuuriedun järjestämisen edelläkävijä, joka toi ensimmäisenä markkinoille mm liikunnan ja kulttuurin yhdistelmäsetelin. Yrityksen tuotteilla, Tyky-Kuntoseteleillä, harrastaa jo 250 000 työikäistä 3500 työnantajan tukemana. RJ-Kuntoiluseteli Oy:n yhteistyökumppaniverkosto on maan laajin kattaen lähes 4200 liikunta- ja kulttuuripalveluntarjoajaa. RJ-Kuntoiluseteli Oy luo voimaa tulevaisuuden talouselämään ja on saanut vuodesta 2009 lähtien Suomen Asiakastieto Oy:n myöntämän Suomen Vahvimmat –sertifikaatin ja Rating Alfa –luokituksen, johon yltää vain joka kymmenes yritys. RJ-Kuntoiluseteli Oy on liikunta- ja kulttuuriedun maksuvälineiden asiantuntija, jonka kuluvan tilikauden liikevaihtoennuste on 7MEUR.
5. syyskuunta 2011
Kevään ja kesän 2011 aikana RJ-Kuntoiluseteli Oy:n uusin liikunnan ja kulttuurin maksuväline, sähköinen Tyky-Online, pilotoitiin onnistuneesti. Tyky-Online on älyseteli, joka toimitetaan edunsaajille sähköpostitse ja tekstiviestitse ja sen voi halutessaan myös tulostaa paperille. Älysetelille on työnantajan toimesta määritetty tietty arvo ja maksu tapahtuu näyttämällä älyseteliä liikunta- ja kulttuurikohteen kassalla. Veloitus tapahtuu reaaliajassa. Pilottiin osallistui 5 Tyky-Onlineä vastaanottavaa käyttöpaikkaa, 5 eri työnantajaa ja yhteensä 20 loppukäyttäjää (edunsaajaa). Pilotin tarkoituksena oli varmistaa Tyky-Onlinen toiminnallisuudet ja käyttäjäystävällisyys käyttöpaikkojen, työnantajien ja edunsaajien tarpeita vastaaviksi.
Liikunta- ja kulttuuripalveluntarjoajien palautetta Tyky-Onlinestä:
- Käyttöönotto on helppo eikä vaadi investointeja
- Maksutapahtuma kassalla on nopea
- Käyttäjän älylysetelin veloitus on helppoa, ei vaadi muistettavia salasanoja tai sisään kirjautumisia
- Älyseteli-veloitukset tilitetään automaattisesti käyttöpaikan tilille: ei vaadi käsittelyä
Käyttäjien (edunsaajien) käyttökokemukset osoittivat, että:
- Älyseteli on kätevä tapa maksaa liikunta- ja kulttuuripalveluita
- Käyttäjät arvostivat Tyky-Onlinen joustavuutta: Älyseteliä ei ole sidottu mihinkään tiettyyn fyysiseen välineeseen, kuten maksukortteihin, vaan on käyttäjän itsensä päätettävissä, millä itselleen sopivalla tavalla älyseteliään käyttää. Pilottikäyttäjät tallensivat henkilökohtaisen setelinsä useimmiten kännykkään, osa tulosti älysetelin paperille ja jotkut olivat tallentaneet älysetelinsä kannettavaan näytölliseen MP3-soittimeen, josta sitä pystyi näyttää veloituksen tekemiseksi käyttöpaikan kassalla
- Omaa saldoa ja harrastushistoriaa voi helposti seurata henkilökohtaisella Tyky-Online -sivullaan
Työnantajat arvostivat Tyky-Onlinen tilauksen tekemisen helppoutta, selkeää ja läpinäkyvää toimintamallia, monipuolista raportointia edun käytöstä ja markkinoiden ainoana tarjottavaa käyttäjän kuvallisen tunnistautumisen mahdollisuutta.
Tyky-Onlinen vastaanottajaksi liittyminen
Liikunta- ja kulttuuripaikat voivat nyt liittyä Tyky-Onlinen vastaanottajaksi. Klikkaa ”Rekisteröinti” Tyky-Online -sivulla.
Tyky-Online -vastaanottajaksi liittyminen on nopeaa, helppoa ja edullista: rekisteröidyttyäsi palveluntarjoajaksi, saat lyhyet ohjeet maksutavan käytöstä. Syyskuun aikana rekisteröiityneet käyttöpaikat saavat Tyky-Onlinen lanseeraustarjouksena palveluprovisiokseen 0% 31.3.2012 asti. Liittymislahjana saat ilmaisen web-kameran. Jatkossa RJ-Kuntoiluseteli Oy:n Tyky-Online -palvelupalkkio on 2,9% veloituksista.
Katso esittelyvideo Tyky-Onlinen käytöstä ja tutustu tarkemmin lukemalla Tyky-Online -esitteemme!
Lue myös aiempi tiedotteemme Tyky-Onlinestä.
30. elokuunta 2011
Excenta Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin jo toisen kerran työnantajien panostuksia työurien pidentämiseen. Tulos ennustaa työurien pidentämiseen tähtäävän toiminnan taantumista.
Strategisen hyvinvoinnin johtamisen ja kehittämisen taso oli 44 prosenttia parhaisiin käytäntöihin verrattuna. Tämä oli samaa tasoa kuin vuonna 2010. Kehittämistä on kaikilla osa-alueilla, erityisesti hyvinvoinnin tukemisessa esimiestyön ja henkilöstöhallinnon toimintojen kautta.
Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa -tutkimus tehtiin yhteisyössä Työterveyslaitoksen kanssa. Vuonna 2011 tutkimukseen vastasi 368 organisaatiota seitsemältä eri toimialalta.
Tutkimus osoittaa, että 92% työnantajista tuki taloudellisesti tai järjesti työpaikkaliikuntaa. Työpaikkaliikunnan yleisyys oli lähes 100% keskisuurissa ja suurissa yrityksissä, kun pienissä luku oli 81%. Toimialoista vähäisintä tuki oli kuljetuksen toimialalla.
Eri toiminnoista yleisin oli liikuntapalvelujen taloudellinen tukeminen ( esim. Tyky-Kuntosetelit tai muu yksilöllinen taloudellinen tuki ), jota toteutti 80% yrityksistä. Yhteisiä liikuntapalveluja toteutti 61%, yhteisiä tapahtumia 60% ja liikuntakampanjoita 45% yrityksistä. Työmatkaliikunnan olosuhteet olivat vastausten mukaan kunnossa 74%:lla yrityksistä. Muutokset vuodesta 2010 olivat pieniä, luvuissa palattiin vuoden 2009 tasolle.
Kulttuurin osalta tutkimus osoittaa, että suosituin kulttuurin ja virkistyksen toiminto oli henkilöstötapahtumat, joita toteutti 78% yrityksistä. Erot toimialojen ja kokoluokkien välillä olivat pieniä.
Kulttuuritapahtumiin osallistuttiin yrityksen tuella 44%:ssa yrityksistä, säännöllisiä kulttuuripalveluja toteutettiin 21%:ssa yrityksistä ja vapaasti käytettävää taloudellista tukea ( esim. Tyky-Kuntoseteli+ tai vastaava vapaasti käytettävä taloudellinen tuki ) kulttuuriin oli saatavissa 42%:ssa yrityksistä. Jokin näistä kolmesta oli käytössä 64%:ssa yrityksistä. Tämä on selkeästi vähemmän kuin työpaikkaliikunnan tukeminen, jota toteutti 92% yrityksistä.
Muutokset vuodesta 2010 olivat yleensä melko pieniä, tosin kulttuuriin maksuna käyvien seteleiden ( esim. Tyky-Kuntoseteli+ yhdistelmäseteli liikuntaan ja kulttuuriin ) yleistyminen oli melko selkeää – vuoden 2009 21%:sta 32%:n kautta 42%:iin. Tämä heijastui kuitenkin melko vähän kulttuurin yleiseen tukemiseen (53% - 57% - 64%).
Tutkimusraportti on nähtävissä kokonaisuudessaan täältä.
RJ-Kuntoiluseteli Oy:n Tyky-Kuntoseteli+ ( yhdistelmäseteli liikunnnan ja kulttuurin mksamiseen ) on kasvanut räjähdysmäisesti juuri sen helppouden ja monipuolisuuden vuoksi. Jo lähes 90% asiakasyrityksistämme valitsevat henkilökunnan tukemismuodokseen Tyky-Kuntoseteli+ -setelit. RJ-Kuntoiluseteli Oy antaa kuitenkin edelleen työnantajalle vapauden valita, kuinka se haluaa tukea henkilökuntaansa ja siksi myös Tyky-Kuntoseteli (vain liikuntaan) säilyy tuoteperheessämme ollen jatkossakin työnantajien saatavilla.
RJ-Kuntoiluseteli Oy lanseeraa markkinoille pian myös markkinoiden helpoimman, toimivimman ja aidosti sähköisen maksutavan Tyky-Onlinen ( sähköinen maksutapa liikunnan ja kulttuurin tukemiseen ). Tyky-Online mahdollistaa ainoana toimijana myös kuvallisen tunnistautumisen. Lisää tietoa Tyky-Onlinesta täältä.
16. elokuunta 2011
RJ-Kuntoilukorttikilpailun voitti J. Kuokkanen Kempeleeltä.
Onneksi olkoon voittajalle, postitamme hänelle palkinnoksi 100:n euron arvosta Tyky-Kuntoseteleitä.
27. toukokuunta 2011
Tyky-Online, sähköinen maksutapa liikunnan ja kulttuurin tukemiseen tekee tuloaan. RJ-Kuntoiluseteli Oy:n sähköisen maksutavan kehityshanke on edennyt pilottivaiheeseen, jossa valikoidut käyttökohteet ja työnantajat työntekijöineen aloittavat järjestelmän käytön. Tavoitteena on tuoda sähköisen liikunta- ja kulttuuriedun markkinoille helpoin ja toimivin maksamismuoto työnantajien verovapaan tuen järjestämiseksi. Pilotin tarkoituksena on testata Tyky-Onlinen toimivuus ja kerätä palautetta sekä liikunta- ja kulttuurikohteilta että työnantajilta ja heidän henkilöstöltään maksutavan helppouden varmistamiseksi ja jotta kaikkien sidosryhmien tarpeet tulevat varmasti huomioiduiksi.
Tyky-Online tuodaan perinteisten Tyky-Kuntosetelien rinnalle. Sähköinen maksutapa laajentaa RJ-Kuntoilusetelin tuoteportfoliota entisestään: pian työnantajat voivat valita perinteisten Tyky-Kuntosetelien (maksuväline liikuntaan) ja Tyky-Kuntoseteli+:n (yhdistelmäseteli liikuntaan ja kulttuuriin) ohella uutena vaihtoehtona myös sähköisen tukimuodon. Tyky-Online käy liikunnan ja kulttuurin maksamiseen ja on perinteisten paperiseteleiden ohella työntekijälle verovapaa etu aina 400€ asti vuosittain.
Pikafaktat Tyky-Onlinen toimintamallista ja käytöstä
- Tyky-Online toimii paperisten Tyky-Kuntoseteleiden tavoin, mutta sähköisesti. Tyky-Online on älyseteli, jokaisella edunsaajalla (työntekijä) on oma uniikki käyttäjän tiedot kattava älyseteli tallennettuna itselle sopivaan paikkaan: esimerkiksi kännykkään tai muuhun mobiililaitteeseen. Sen voi myös tulostaa paperille
- Markkinoiden ensimmäinen aidosti sähköinen maksutapa, ilman operaattorikustannuksia
- Monipuolinen tuote, mutta yksinkertainen ja edullinen tilata ja käyttää
- Tilaaja (työnantaja) tilaa helppokäyttösivulta Tyky-Online –saldoa työntekijöilleen
- Tyky-Online –älyseteli varustettuna tilatulla saldolla toimitetaan automaattisesti edunsaajille
- Edunsaaja näyttää Tyky-Online –älyseteliä liikunta- tai kulttuurikohteen kassalla ja edunsaajan henkilökohtaiselta Tyky-Online –tililtä veloitetaan maksu
- Markkinoiden ainoana kuvallisen tunnistautumisen mahdollisuus
- Nopea maksutapahtuma käyttökohteen kassalla
- Tyky-Online mahdollistaa monipuolisen raportoinnin: työntekijä voi seurata omaa henkilökohtaista saldoaan ja sen käyttöä; työnantaja taas voi seurata tuen käyttöä, liikunnan ja kulttuurin välistä suhdetta työntekijöiden keskuudessa ja saada listauksen omien edunsaajiensa suosituimmista käyttökohteista
- Hanketta pilotoidaan kevään ja kesän 2011 aikana. Tyky-Onlinen jalkautus liikunta- ja kulttuurikohteille alkaa vuoden 2011 kolmannen vuosineljänneksen aikana. Tuotteen lanseeraus työnantajille alkaa syksyllä 2011.
RJ-Kuntoiluseteli Oy on vuonna 2005 perustettu kohdennettuihin maksuvälineisiin erikoistunut yritys, jonka tuotteita, Tyky-Kuntoseteleitä, vastaanottaa jo yli 4000 liikunta- ja kulttuurikäyttökohdetta ympäri Suomen. RJ-Kuntoiluseteli Oy:n asiakkaina on noin 3500 työnantajaa eri aloilta, niin yrityksiä kuin julkishallinnon toimijoita. Tyky-Kuntoseteleillä harrastaa säännöllisesti noin 200 000 työikäistä. Lisätietoja Tyky-Onlinestä antaa hankkeen vetäjä Antti-Pekka Seikkula, [email protected] tai puhelimitse 044-0646 368.
”RJ-Kuntoilusetelin filosofiana on aina ollut, että tuotteemme, oli sitten kyse paperisista Tyky-Kuntoseteleistä tai tulevasta sähköisestä Tyky-Onlinestä, on kaikille osapuolille edullinen vaihtoehto. Tulemme hinnoittelemaan myös Tyky-Onlinen niin kilpailukykyiseksi, että työnantajien henkilöstön virkistysbudjetit ovat jatkossakin tehokkaasti käytettävissä henkilöstön omaehtoiseen aktiiviliikuntaan ja kulttuurin harrastamiseen, eikä lisäkuluihin. Haluamme olla myös tuotteitamme vastaanottaville liikunta- ja kulttuurikohteille se edullinen ja turvallinen vaihtoehto. Tyky-Online täydentää tuotevalikoimaamme entisestään ja vahvistaa asemaamme helpon liikunta- ja kulttuuriedun järjestämisen edelläkävijänä. Tyky-Online jatkaa jo tuttujen Tyky-Kuntoseli-tuotteidemme viitoittamaa tietä peilaten yrityksemme perusarvoja: helppous, toimivuus ja varmuus.”
Toimitusjohtaja Jukka Seikkula
26. toukokuunta 2011
Suomalaiset 2011 -tutkimus osoittaa, että suomalaisten onnellisuus ei riipu niinkään tulo- ja koulutustasosta, vaan liikunnan määrästä ja ruokavalion terveellisyydestä.
Tutkimukseen vastasi yli tuhat 15-70 -vuotiasta helmi-maaliskuun 2011 aikana. Vastauksissa vertailtiin vähintään kolmesti viikossa liikkuvia alle kerran viikossa harrastaviin. Useammin liikkuvat kokivat terveytensä hyväksi (85% vs. 29%), olivat onnellisempia ja tyytyväisempiä ihmissuhteisiinsa. Säännöllisesti ja useammin kuntoilevat myös kokivat työssään enemmän arvostusta ja olivat tyytyväisempiä ajankäyttöönsä ja ruokavalionsa hallintaan. Kolmannes suomalaisista ei liiku edes viikoittain ja vain kolmasosa liikkuu vähintään kolmesti viikoittain.
Tutkimuksen mukaan terveellinen ruokavalio on merkittävä tekijä onnellisuutta arvioitaessa. Vähintään melko terveellisen ruokavalion omaavat olivat kaksinverroin onnellisempia verrattuna heitä epäterveellisemmin syöviin. Terveellinen ruokavalio korreloi enemmän paremman elämänhallinnan kanssa kuin esimerkiksi ammatti, tulotaso tai sukupuoli. Selvityksen mukaan suomalaiset toivovat elämäänsä lisää elinvoimaa ja terveyttä.
Tutkimuksen toteutti Redera Oy.
13. toukokuunta 2011
Nyt voit maksaa Tyky-Kuntoseteleillä myös kaikissa SATS-kuntokeskuksissa. SATS-kuntokeskukset löytyvät seuraavilta paikkakunnilta; Espoo (1), Helsinki (4), Vantaa (1 ) Jyväskylä (1), Oulu (2) ja Turku (1). Tutustu SATS-kuntokeskusvalikoimaan tästä.
19. huhtikuunta 2011
Lue Pohjalaisessa ja Ilkassa julkaistu artikkeli Tyky-Kuntosetelien vahvasta kasvusta täältä.
19. huhtikuunta 2011
Uusin palvelumme; Käyttökohteet lähelläsi. Voit tämän haun kautta hakea käyttökohteita ympäriltäsi, juuri siellä missä olet. Haku löytyy sivujen oikeasta laidasta.
Käyttökohteen palvelussa näkyminen edellyttää, että käyttökohde on ilmoittanut tarkan osoitteen. Palvelussa ei näy seuroja, tapahtumien järjestäjiä ja käyttökohteita joilla useita toimipisteitä jne. (yhteensä n. 700). Etäisyydet ovat linnunteitse.
28. maaliskuunta 2011
Antti-Pekka Seikkula on nimitetty 1.3.2011 alkaen RJ-Kuntoiluseteli Oy:n kehitys -ja projektijohtajaksi. Antti-Pekka on myös hallituksen jäsen, sekä yksi RJ-Kuntoiluseteli Oy:n perustajista. Aikaisemmin hän on toiminut eri päällikkötehtävissä Wärtsilä Oyj:n palveluksessa.
28. maaliskuunta 2011
Tänä vuonna 700 euron matkalahjakortin voitti P. Laamanen Vantaalta. Onneksi olkoon voittajalle !
Seuraava 700 euron matkalahjakortti arvotaan maaliskuussa 2012. Muistathan osallistua.
17. maaliskuunta 2011
RJ-Kuntoiluseteli Oy on yritys, joka luo voimaa tulevaisuuden talouselämään!
Suomen Asiakastieto Oy on jälleen myöntänyt RJ-Kuntoiluseteli Oy:lle Suomen Vahvimmat sertifikaatin ja Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain alle 10% suomalaisyrityksistä. RJ-Kuntoiluseteli Oy on saanut saman luokituksen myös vuosina 2010 ja 2009.
28. tammikuunta 2011
Valtakirjalla voidaan lunastaa ystävän Tyky-Kuntoseteleillä maksamat liput. Tyky-Kuntosetelit ovat henkilökohtainen etu, jota voi hyödyntää vain setelit saanut työntekijä. Kaikki setelit tulee aina olla nimetty käyttäjälle.
Valtakirja noudattaa verottajan ohjeistusta.
Lataa valtakirja tästä.
19. tammikuunta 2011
Voit nyt suositella ( FB ) ystävillesi käyttökohteita tai artikkeleita sivuillamme. ”Klikkaamalla” artikkelia tai käyttökohteen nimeä pääset käyttökohteen tarkempaan esittelyyn, jossa voit suositella kyseistä kohdetta ystävillesi. Samalla näet myös käyttökohteen karttapalvelussa.
4. tammikuunta 2011
Yhä useampi työnantaja on siirtynyt käyttämään henkilökuntansa työkyvyn tukemisessa Tyky-Kuntoseteleitä.
Vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä tyytyväisiksi Tyky-Kuntoseteli-asiakkaiksi siirtyi lähes 700 työnantajaa. Tästä kiitollisina luovutimmekin 10€ per tilaus (1-20.12.2010 välisenä aikana tehdyistä tilauksista) toimitusmaksumme lyhentämättömänä Lastenklinikan Kummien pienille potilaille.
Tyky-Kuntoseteli-tiimi kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja
toivottaa niin uusille kuin pitkäaikaisemmillekin asiakkaillemme ja heidän
henkilöstölleen työkykyistä ja kulttuuririkasta vuotta 2011.
Jukka Seikkula
Toimitusjohtaja
RJ-Kuntoiluseteli Oy
21. joulukuunta 2010
Tänä jouluna asiakasjoululahjojen sijaan RJ-Kuntoiluseteli Oy halusi muistaa Suomen Lastenkilikoiden pieniä potilaita.
Joulukampanjamme mukaisesti lahjoitimme 1.12 - 20.12.2010 tulleiden tilausten käsittelymaksun Lastenkilikoiden kummien keräystilille. Keräyksemme tuotti 1 150,00 euroa joka maksetaan lyhentämättömänä Kummien tilille.
Pienestäkin lahjoituksesta kasvaa valtameressä pisara. Haastammekin kaikki asiakkaamme mukaan tukemaan pieniä potilaita.
RJ-Kuntoiluseteli toivottaa kaikille asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen oikein rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
Joulupiirrustuksen iloksenne taiteili RJ-Kuntoiluseteli Oy:n oma tonttu Jenna Seikkula .
16. marraskuunta 2010
Uudet setelit ovat tulleet, nyt tilattava painoerä Tyky-Kuntoseteleitä voimassa 31.12.2012 saakka
—-
Nya sedlarna har kommit. Det tryckparti av sedlar som nu finns till beställning är i kraft till 31.12.2012
4. marraskuunta 2010
TULE TEKEMÄÄN JOULUN LAHJAT JA KORISTEET mainoa DESIGN SHOPin TYÖPAJOIHIN.
Nyt mainoa DESIGN SHOPissa ennen joulua alkaviin työpajoihin 10 % alennus osallistumismaksusta Tyky-Kuntoseteli+:lla maksaville.
MARRAS-JOULUKUUSSA ALKAVAT TYÖPAJAT:
HUOVUTETUT KINTAAT 19.11. ja 3.12.
HUOPAPITSIHUIVI 26.11.
JAPANILAINEN TEMARI-PALLO 23.11. jatkuu 30.11.
HIMMELIPAJA 25.11. jatkuu 2.12., 9.12 ja 16.12.
Huom! Huovutustyöpajat kestävät yhden illan.
Katso tarkemmat sisällöt ja aikataulut kotisivuiltamme:
http://www.kotilo.org/mainoashop/
Meidät löydät myös Facebookista!
3. marraskuunta 2010
Nyt voit maksaa Tyky-Kuntoseteleillä käyntisi myös Jyväskylän kaupungin eri liikuntapaikoissa. Tutustu Jyväskylän kaupungin liikuntakäyttökohteisiin täältä.
27. lokakuunta 2010
Syksyn aikana on Tyky-Kuntosetelirinkiin liittynyt useita suosittuja
laskettelukeskuksia. Tahko, Vuokatti, Iso-Syöte, Ruka, Levi ja lähes 50
muuta laskettelukeskusta ympäri Suomen ottaa vastaan Tyky-Kuntoseteleitä.
Katso kaikki laskettelukohteemme käyttöpaikkahausta
20. lokakuunta 2010
Erä Tyky-Kuntoseteleitä vanhenee 31.12.2010
Muistuta henkilökuntaasi tarkistamaan päivämäärä. Jos setelit vanhentuvat 31.12.2010, on vielä reilu kuukausi aikaa aktiiviseen harrastamiseen!
Mahdollisilla vanhenevilla seteleillä on hyvä käydä nyt loppuvuodesta kokeilemassa vaikka uusia lajeja ja löytää näiden kautta itselleen mahdollisesti aivan uusia harrastusmahdollisuuksia. Kannustathan työntekijöitänne tarkistamaan oman alueen päivitetyt käyttökohteet osoitteesta www.tyky-kuntoseteli.fi
Tyky-Kuntoseteli ja Tyky-Kuntoseteli+ verkostot kasvavat päivittäin. Ajantasaisin tilanne löytyy aina kotisivujemme käyttökohdehausta.
Voit tulostaa materiaalipankistamme taukotiloihin tai vastaaviin paikkoihin A4 julisteita ja samalla muistuttaa erääntyvistä Tyky-Kuntoseteleistä. Materiaalipankista löydät myös julistepohjia, missä on tyhjä tila vapaalle tekstille; http://www.tyky-kuntoseteli.fi/info/materiaalipankki/promootiomateriaali/
—————-
Giltighetstiden på ett parti sedlar går ut den 31.12.2010
Påminn personalen om att kontrollera datumet! Ifall sedlarna är i kraft till den 31.12.2010 finns det ännu tid att använda sedlarna aktivt under en dryg månads tid.
Utbudet erbjuder garanterat något passligt för var och en. De sedlar där giltighetstiden håller på att gå ut kan ses som ett ypperligt tillfälle att prova på någon ny motionsform innan året tar slut. Uppmuntra din personal till att kontrollera de uppdaterade användningplatserna för sedlarna på www.tyky-kuntoseteli.fi.
Uppdaterad information om ställen som tar emot sedlarna finns på hemsidorna.
Från vår materialbank kan du printa ut affischer i A4 storlek till t.ex. de gemensamma utrymmena på arbetsplatsen, på samma gång påminns personalen om att använda sedlarna innan giltighetstiden gått ut. I materialbanken finns även afficher med urymme för valfri text.
Materialbanken finner du på http://www.tyky-kuntoseteli.fi/info/materiaalipankki/promootiomateriaali/
19. lokakuunta 2010
Tule ja nauti ottelutunnelmasta paikan päällä. Tiesitkö että Tyky-kuntoseteleillä voi lunastaa lippuja KalPan kotiotteluihin? Tyky-kuntosetelit voit vaihtaa ottelulippuihin Sport cafe Pelimiehessä tulliportinkatu 54, Kuopio tai ottelupäivänä klo 17.30 alkaen Niiralan jäähallin B-oven lipunmyynnistä. Katso lisätietoja lippujen hinnoista ja kotiotteluista täältä.
Valokuvaaja: Atte Rissanen
7. lokakuunta 2010
Nyt voit maksaa Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä NetTicketin tapahtumia NetTicketin eri myyntipisteissä.
6. lokakuunta 2010
Botnia Punishment 9, Animal Factory
09.10.2010 - Vaasa-Arena
Kansainvälinen vapaaottelun ammattilaisilta, Vaasa Areenalla 9 lokakuuta 2010. Ehkä jopa kovatasoisin Punishment tapahtuma tähän mennessä. Tuomme ottelijoita tällä kertaa Tsekeistä, Ranskasta, Saksasta, Espanjasta, Liettuasta ja Ruotsista.
Voit maksaa lippusi Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä ennakkoon NetTicketin myyntipisteissä tai paikanpäällä
Botnia Punishment
——————————-
Internationell MMA-evenemang i Vasa Arena 9.10.2010. Nivån är hög och den här gången kommer deltagarna från Tjeckien, Frankrike, Tyskland, Spanien, Litauen och Sverige.
Du kan köpa din biljett med Tyky-Kuntoseteli + -sedlar från NetTicket före försäljningen eller på plats
14. syyskuunta 2010
Palkintoina 2 laadukasta Tyky-Kuntoseteli T-paitaa.
Osallistu arvontaan tästä.
10. syyskuunta 2010
Nyt voit maksaa Finland Tenniksessä squash -ja sulkapallovuoroja Tyky-Kuntoseteleillä ilman rajoitteita.
Tutustu käyttöpaikkaan tästä.
8. syyskuunta 2010
Nyt voit maksaa hissiliput Tyky-Kuntoseteleillä myös Luoston hiihtokeskuksessa.
Tutustu paikka-esittelyyn tästä.
12. toukokuunta 2010
FMX-Show 2010 kiertue Botniahallissa lauantaina 15.5.2010.
Näytökset 12.00 - 13.30 ja 16.00 - 17.30
Muut kiertuepaikat;
Kouvola 17.7.2010
Tampere 31.7.2010
Lapua 14.8.2010
Nyt voit maksaa lippusi näytöksiin myös Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä.
Tutustu tapahtumaan tästä.
3. toukokuunta 2010
Nyt voit maksaa Tyky-Kuntoseteleillä myös Motivus kuntokeskuksissa Helsingissä; Motivus Adlonissa, Motivus Centerissä, Motivus Kampissa, Motivus Stockmannilla, Motivus Sörnäisissä ja Turussa Motivus Brahessa, sekä Motivus Centrumissa. Tutustu monipuoliseen tarjontaan täältä.
30. huhtikuunta 2010
Tyky-Kuntosetelin kotisivut uudistuvat vapun jälkeisellä viikolla 18. Kaikki perustoiminnot sivuilla pysyvät kuitenkin entisellään. Tervetuloa ensi viikolla uusille verkkosivuillemme. Loistavaa Vappua Kaikille !
6. huhtikuunta 2010
Nyt voit maksaa Tyky-Kuntoseteleillä myös GoGO Liikuntakeskuksissa; Gogo Express Lielahti, GoGo Liikuntakeskus City, GoGo Liikuntakeskus Park, Gogo Express Partola. Tutustu monipuoliseen tarjontaa täältä.
1. huhtikuunta 2010
Nyt voit maksaa Tyky-Kuntoseteleillä myös kaikissa Elixian Liikunta -ja hyvinvointipalvelukeskuksissa. Elixian palvelukeskukset löytyvät seuraavilta paikkakunnilta; Tampere (2), Helsinki (4), Espoo (2), Turku (1) ja Jyväskylä (1). Tutustu Elixiaan tästä.
29. maaliskuunta 2010
Nyt voit maksaa hissiliput Tyky-Kuntoseteleillä myös Levin hiihtokeskuksessa.
Tutustu paikka-esittelyyn tästä.
29. maaliskuunta 2010
Tänä vuonna 700 euron matkalahjakortin voitti T. Haataja Nokialta. Onneksi olkoon voittajalle !
Seuraava 700 euron matkalahjakortti arvotaan maaliskuussa 2011. Muistathan osallistua.
25. maaliskuunta 2010
RJ-Kuntoiluseteli Oy:n Tyky-Kuntosetelit ovat olleet menestyksekkäästi osana työnantajien tarjoamaa henkilöstötukea jo viisi vuotta.
Jo yli 3000 työnantajaa tukee henkilöstöään Tyky-Kuntosetelein ja tämän myötä
Tyky-yhdistelmäseteleiden ( Tyky-Kuntoseteli + ) käyttäjiä on jo yli 300 000 ympäri Suomen. Työnantajat kokevat Tyky-Kuntosetelit toimivaksi, palvelevaksi ja vaivattomaksi ratkaisuksi osana henkilöstönsä työkyvyn ylläpitoa ja hyvinvointia.
RJ-Kuntoiluseteli Oy oli Opetusministeriön työryhmässä mukana tehtäessä eduskunnalle lakiesitystä kulttuurin verovapaudesta. RJ-Kuntoiluseteli Oy painotti kannanotossaan yhdistelmäsetelin tärkeyttä ja korosti sen merkitystä henkilökunnan monipuolisessa ja ennen kaikkea tasapuolisessa tukemisessa. Yhdistelmäsetelillä työntekijä voi maksaa samalla työnantajansa tarjoamalla tuella liikuntaa ja kulttuuria omien harrastusmieltymystensä mukaan. RJ-Kuntoiluseteli Oy lanseerasi alan toimijoista ensimmäisenä yhdistelmäsetelin, Tyky-Kuntoseteli+:n. Vastaanottoverkosto on valtakunnallisesti laajin lähes 4000:lla käyttökohteella.
Tyky-Kuntosetelit maksavat niitä tilaaville työnantajille vain sen summan, millä ne käyvät maksuvälineenä liikunta- tai kulttuurikäyttöpaikan kassallakin, tehden niistä
työnantajille kustannustehokkaimman tukimuodon. Ilman välikäsien ottamia palkkioita
budjetointikin helpottuu. Setelit ovat pitäneet pintansa uusienkin tukitapojenkin ryntäyksessä. Ne ovat edelleenkin kaikkein vaivattomin tapa tukea henkilökunnan työkykyä vapauttaen yrityksen tärkeitä resursseja varsinaiseen liiketoimintaansa
RJ-Kuntoiluseteli Oy:n liikevaihto on lähes kolminkertaistunut tilikausittain ja tämän myötä myös seteleitä vastaanottavat kumppanit ovat hyötyneet yhteistyöstä uusien asiakkaiden ja laskeneiden komissioiden muodossa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä alan ansaintalogiikan mukaan yrityksiltä ja muilta työnantajilta ei peritä heidän tilaamastaan ja maksamastaan tuotteesta katetta, vaan käyttöpaikoilta pidätetään vastaanotettujen seteleiden arvosta osa: mitä pienempi tämä komissio-osa on, sitä kannattavampaa käyttöpaikoille on saada uusia asiakkaita ja kassavirtaa Tyky-Kuntoseteleiden muodossa.
Ennen vuotta 2005 käyttöpaikoilta pidätettävät komissiot olivat jopa 12%, mutta RJ-Kuntoiluseteli Oy:n alalle luoma kilpailu ja kustannustehokas toimintamalli mahdollisti komissioiden laskun 3% - 4%:n tasolle yleisesti.
Tyky-yhdistelmäseteleitä on saatavana sekä neljän että kahden euron arvoisina. Tällöin seteli voidaan käyttää mahdollisimman täysimääräisenä liikunta- tai kulttuuriharrastuksen taloudellisena tukena. Kaikkiaan työnantaja voi tukea henkilöstönsä liikunta- ja kulttuuriharrastuksia aina 400 euroon asti. Jokainen työnantaja voi itse määritellä antamansa tuen suuruuden.
Tyky-Kuntoseteli+ käy kymmenien liikuntalajien lisäksi maksuvälineenä kulttuuripalveluihin, kuten taidenäyttelyihin, teattereihin, jääkiekko- ja jalkapallo-otteluihin, elokuvateattereihin ja tiedekeskuksiin ympäri Suomen. Kulttuuri- ja liikuntaharrastusten lisäksi työntekijä voi työnantajansa tarjoamalla Tyky-Kuntoseteli -tuella maksaa osallistumisen ohjatuille toiminnallisille, mutta ei tutkintoon johtaville kursseille, kuten vaikkapa taidekursseille.
RJ-Kuntoiluseteli Oy tekee tiivistä yhteistyötä myös Verohallinnon kanssa. Seteleitä vastaanottavia käyttöpaikkoja ja tilaaja-asiakkaita, joita ovat esimerkiksi yritykset, kunnat, valtiolliset laitokset ja muut organisaatiot ohjeistetaan seteleiden käyttöön Verohallinnon ohjeistuksen mukaisesti.
Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt RJ-Kuntoiluseteli Oy:lle vuosina 2009 ja 2010 Suomen Vahvimmat -sertifikaatin ja Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain alle 10% suomalaisyrityksistä.
RJ-Kuntoiluseteli Oy on yritys, joka luo hyvinvointia lisäämällä kyvykkyyttä tulevaisuuden talouselämään!
RJ-Kuntoiluseteli Oy
25.3.2010
Lataa julkaisuvapaa mediatiedote tästä.
23. maaliskuunta 2010
1.5.2010 alkaen voit maksaa Tyky-Kuntoseteleillä myös Espoon uimahalleissa; Espoonlahden Uimahalli, Keski-Espoon Uimahalli, Leppävaaran Uimahalli ja Tapiolan uimahalli. Tutustu uimahalleihin tästä.
15. maaliskuunta 2010
Lue tiedote tästä.
15. maaliskuunta 2010
Lue tiedote tästä.
26. tammikuunta 2010
1.2.2010 alkaen voit maksaa Tyky-Kuntoseteleillä myös FIX Liikuntakeskuksissa ja Urheiluhalleissa. Tutustu monipuoliseen tarjontaan täältä.
22. tammikuunta 2010
Tyky-Kuntosetelit käyvät suoraan maksuvälineinä Vantaan Uimahalleissa 1.2.2010 alkaen.
HUOM! Siihen saakka saat uimakortteja lähettämällä Tyky-Kuntoseteleitä osoitteeseen; RJ-Kuntoiluseteli Oy, PL 38, 65611 MUSTASAARI Postitamme paluupostina uimakortit ( yhden kortin arvo 4 eur ). Muista ilmoittaa myös nimesi ja osoitteesi !! Tällä hetkellä Tyky-Kuntoseteleillä ei voi maksaa palvelua suoraan uimahallin kassalle.
20. tammikuunta 2010
RJ-Kuntoiluseteli Oy on yritys, joka luo voimaa tulevaisuuden talouselämään!
Suomen Asiakastieto Oy on jälleen myöntänyt RJ-Kuntoiluseteli Oy:lle Suomen Vahvimmat sertifikaatin ja Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain alle 10% suomalaisyrityksistä.
5. tammikuunta 2010
Lue artikkeli Keskipohjanmaa ( 4.1.2010 ) -lehdessä helpoista ja vaivattomista Tyky-Kuntoseteleistä.
1. joulukuunta 2009
Tyky-Kuntoseteleiden 100EUR:n lisäarvonnan voittajat olivat; U.Raappana-Jänis, R.Konttinen, A.Kauhaniemi, K.Vaahtera ja S. Turunen. Onneksi olkoon voittajille ja nautinnollisia hetkiä liikunnan tai kulttuurin parissa !
1. joulukuunta 2009
Joulukuun Facebookarvonnassa 100EUR:n Tyky-Kuntosetelit voittti T.Lampila. Onnea voittajalle !
22. lokakuunta 2009
Lue koko artikkeli »
7. lokakuunta 2009
Nyt voit maksaa Tyky-Kuntoseteli+ seteleillä pääsymaksuja HPK HC:n kotiotteluissa
Siirry HPK:n käyttökohde-esittelyyn.
1. lokakuunta 2009
Tyky-Kuntoseteli on 30.9.2009 alkaen rekisteröity tavaramerkki ja oikeutettu käyttämään tunnusta (R)
23. syyskuunta 2009
Kirjoita Tyky-Kuntosetelin Facebook-seinälle 30.10.2009 mennessä mihin saakka uusi painoerä Tyky-Kuntoseteleistä on voimassa ja voita arvonnassa 100 euron edestä Tyky-Kuntoseteleitä.
7. syyskuunta 2009
Usein kysyttyä -osiolta löydät vastauksen useimmin kysyttyihin kysymyksiin jotka saattavat askarruttaa mieltäsi. Pääset tänne yläpalkin valikosta tai tästä.
1. syyskuunta 2009
Tyky-Kuntoseteli on henkilökohtainen etu eikä sitä saa käyttää muu kuin setelin saanut nimetty työntekijä. Verohallinnon ohjeistuksen mukaisesti setelit tulee olla nimettyjä ennen käyttöönottoa. Työntekijän nimi on oltava painettuna tai kirjoitettuna seteliin selkeällä käsialalla. Tämä siksi, jotta käyttöpaikat voivat tarvittaessa tarkistaa setelikäyttäjän oikeellisuuden esim. henkilöllisyystodistuksesta. Jokainen seteli tulee olla nimetty ja on vasta tämän jälkeen käyttökelpoinen. Työnantaja voi myös leimata setelit omalla logollaan.
Tutustu Tyky-Kuntoseteleiden käsittelyyn tästä.
Tutustu Verohallinnon ohjeistukseen tästä.
31. elokuunta 2009
Nyt voit seurata Tyky-Kuntoseteliä myös Facebookissa! Liittymällä faniksi näet uusimmat käyttöpaikat, tiedotteet ja edut oman profiilisi uutisvirrassa.
28. elokuunta 2009
Nyt Tyky-Kuntoseteli+ -setelit käyvät maksuvälineinä myös ”Tepsin” lätkämatsien kotiotteluissa. Otteluohjelma täältä.
25. elokuunta 2009
Seinäjoelta Provinssirock, Rytmikorjaamo ja SELMUN tapahtumat mukaan Tyky-Kuntosetelirinkiin. Liput ostettavissa Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä Selmun toimistolta tai tapahtumapaikan porttilipunmyynnistä. SELMU:n tapahtumia myös Seinäjoki Areenalla ja Seinäjoen teatterilla. Tutustu tarjontaan.
15. heinäkuunta 2009
Lue koko artikkeli »
6. toukokuunta 2009
Lue koko artikkeli »
6. toukokuunta 2009
Kauan odotettu liikuntakeskusketju Fressi mukaan Tyky-Kuntosetelirinkiin. Fressin toimipisteissä voit maksaa palveluja Tyky-Kuntoseteleillä ja Tyky-Kuntoseteli+ -seteleillä. Pääset tutustumaan Fressin palveluihin paremmin täältä.
23. huhtikuunta 2009
Lue koko artikkeli »
20. huhtikuunta 2009
RJ-Kuntoiluseteli Oy on yritys, joka luo voimaa tulevaisuuden talouselämään!
Suomen Asiakastieto Oy on jälleen myöntänyt RJ-Kuntoiluseteli Oy:lle Suomen Vahvimmat sertifikaatin ja Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain alle 10% suomalaisyrityksistä.
15. huhtikuunta 2009
Lue koko artikkeli »
31. maaliskuunta 2009
Lue koko artikkeli »
26. maaliskuunta 2009
Lataa ja tulosta Pdf-esite ( 648 kt ) Tyky-Kuntoseteleistä täältä.
26. maaliskuunta 2009
Lue artikkeli Rauman Lukon ja RJ-Kuntoiluseteli Oy:n välisestä yhteistyöstä Uusi Raumassa;
Täältä
18. helmikuunta 2009
Lue koko artikkeli »
23. tammikuunta 2009
Lue koko artikkeli »
7. joulukuunta 2008
Lue koko artikkeli »
3. joulukuunta 2008
Lue koko artikkeli »
3. joulukuunta 2008
Lue koko artikkeli »
2. joulukuunta 2008
Lue koko artikkeli »
15. marraskuunta 2008
Lue koko artikkeli »
4. marraskuunta 2008
Lue koko artikkeli »
23. syyskuunta 2008
Lue koko artikkeli »
19. syyskuunta 2008
Lue koko artikkeli »
10. syyskuunta 2008
RJ-Kuntoiluseteli Oy:n lausunto Opetusministeriölle, koskien kulttuurin verovapautta
rj-lausunto_6_2_2008-opetusministeriolle
Opetusministerön esitys eduskunnalle koskien kulttuurin verovapautta
opetusministerion-esitys-eduskunnalle.pdf
Kulttuuri -ja urheiluministeri Stefan Wallinin uutisarkistosta artikkeli
30. maaliskuunta 2008
Lue koko artikkeli »
27. maaliskuunta 2008
Lue koko artikkeli »
12. helmikuunta 2008
Turun Kaupunki mukaan Tyky-Kuntosetelirinkiin
Lue koko artikkeli »